Eilen kävin taas sellotunnilla. Olin nyt oppinut triolin idean, vaikkakin viimeinen nuotti triolissa on edelleen välillä hieman pitkä. Kävimme läpi myös jousen käyttöä, eteenkin Maytime-sävellyksessä (Mozart, Suzuki vol 1 vanha painos, uudessa painoksessa Vol.2:ssa). Kaarijousituksiin saa varmuutta, kun soittaa jousella "ronskimmin". Liian hento jousitus saa epävarmuudessa kaarijousitukset kuulostamaan vieläkin huterammilta.
Eilen myös huomasin, mikä merkitys peukalon asennolla on jousen käytössä. Nyt olen kiinnittänyt siihen enemmän huomiota soittaessa ja jousen käyttö tuntuu nyt paremmalta; peukalon pää koskettaa jousta ja muodostaa holvikaaren muiden sormien kanssa. Tällöin ranne on vapaampi liikkumaan ja kaarijousituksessa D-kieleltä A-kielelle pelkkä ranneliike riittää (ei tarvitse heiluttaa koko käsivartta). Tähän asti olen pitänyt jousesta peukalon syrjällä kiinni, joka on aiheuttanut peukalon "lukkiutumisen" ja täten koko käsivarren jäykkyyden. Nämä ovat taas niitä asioita, jotka vain pitää itse kokea, että "ai tältä sen pitää tuntua". Olenhan siitä lukenut ja minulle siitä on monta kertaa sanottu... mutta se pitää itse kokea ja ymmärtää.
Lisäksi käytän edelleen liian vähän jousen koko mittaa, soitan pelkästään jousen tyvi- ja keskiosalla. Kärkiosa tuntuu tässä vaiheessa hataremmalta, siksi se jäänee aina vähemmälle käytölle. Edessä on sävellyksiä, joissa on tarpeen saada varmuutta myös kärkiosan käytölle... joten kärkiosaa pitää tietoisesti käyttää enemmän.
Tämän hetkinen sellon opettajani on itse valmistumassa sellon opettajaksi piakkoin. Jousen käytöstä puhuttaessa tuli puheeksi se, kuinka selität toiselle, miten jousella soitat. Pitää siis analysoida omaa soittamistaan. Tämä on minusta se paras asia, mitä opettaja voi saada itselleen opettamisesta.
Omassa työssäni on minulla käynyt oman alani harjoittelijoita, jotka ovat seuranneet työtäni ja tietysti kyselleet, miksi valitsen työssäni tietyt työvälineet tai miksi teen jonkun työvaiheen niin kuin teen. Tällöin pitää itse pysähtyä ja miettiä työtään, joka on usein rutiinia ja pystyä tarkasti selittämään toiselle, miksi teen juuri niin kuin teen. Samalla tulee miettineeksi, voisiko asian tehdä toisin tai paremmin. Tämä kehittää omaa työtä ja ajattalutapaa.
Oppilaat ovat rikkaus, josta opettaja voi saada myös itselleen hyvin paljon. Parantaa omaa osaamistaan, kyseenalaistaa omia toimintatapoja.
Puhuimme myös siitä, kuinka varsinainen sellon opettajani, vuosia opetustyötä tehneenä, jaksaa kerta toisensa jälkeen käydä läpi niitä samoja sävellyksiä yhtä innokkaana. Pitää nähdä pintaa syvemmälle. Miksi minä omassa työssäni jaksan kerta toisensa jälkeen innostua saman työtehtävän hoitamisesta? Koska se on mielekästä ja aina voi kehittyä eteenpäin. Ja koskaan ei kuitenkaan ole täysin samanlaista työtehtävää, vaikka se pääpiirteissään voisi siltä ulkopuolisesta näyttää. Ei ole myöskään koskaan kahta samanlaista sello-oppilasta. Opettaessa toista soittamaan ja onnistuessa siinä, saa iloita oppilaan mukana kehityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti