Vaikka eletään syyskuuta, on olo kuin lapsella jouluna. Nimittäin oman soittimen hankinta lähestyy ja opettajani lähtee Saksaan tällä viikolla selloja hakemaan. Valittavana on joko 2200 e maksava kiinalais-belgialainen sello tai sitten 5100 e kustantava saksalainen sello. Hintaan ei sisälly jousta tai koteloa. Jousen hinnaksi opettaja arvioi noin 500 e. Kallista?
Onhan tuo aika sijoitus, mutta niin kuin sellonopettajani sanoi, tästä harrastuksesta saa kyllä tarvittaessa "rahansa takaisin" eli sellon voi aina myydä eteenpäin. Toisin on monen muun harrastuksen kanssa, jossa varusteet käytettynä eivät ole enää juuri minkään arvoisia.
Mutta sitten tuohon valintaan... Saan kuunnella molempia selloja ennen valintani tekemistä. Sain hyvän vinkin ystävältä; kuunnelluta selloja ilman, että tiedät kumpi on kumpi. Tällöin ainakaan hinnan asettamat ennakko-oletukset eivät ohjaa valintaa. Saksalainen sello on kuulemma hieman isompi ja soi näin kauniimmin. Sitten tulen seuraavaan kysymykseen; kuuluuko sellojen välinen sointiero minun soittamanani? Tietysti on hankala ennustaa, kuinka soittotaitoni kehittyy vuosien mittaan (enhän ole soittanut kuin vasta 6 kk). Jos sijoitan saksalaiseen soittimeen, ei minun kuulemma tarvitse enää toista selloa hankkia. Toivon, että tulevassa soittimessani olisi pehmeä, "samettinen" sointi (joka tietysti edelleen riippuu itse soittajasta)...
Unohtamatta jousta. Jousi -yhtä tärkeä kuin itse sello. Hyvä sello, mutta huono jousi: lopputulos ei miellytä korvaa. Jätän jousen valinnan opettajani varaan, uskon hänen löytävän minulle sopivan jousen. Eksyin netissä amerikkalaiselle myyntisivustolle, jossa oli myytävänä sellon jousia. Kyllä niistäkin osataan pyytää, tuhansia dollareita parhaimmista. Tosin kalleimmista selloistakin saa maksaa omaisuuden. Mitä vanhempi soitin, sen arvokkaampi.
Sellon on puusoitin. Puusoittimessa on omat hankaluutensa, sen huomaa päivittäin. Puu nimittäin elää, jatkuvasti. Ilman lämpötila laskee; sello on ylävireessä. Ilma lämpenee; sello on alavireessä. Myös ilman kosteus saattaa käyristää sellon kaulaa (jos sello on tehty huonosti). Kuiva ilma saattaa halkaista sellon, joten pakkasilla täytyy huolehtia ilman kosteudesta ja hankkia tarvittaessa ilmakosteutin tms. Itsekin kaivoin heti ilmankosteusmittarit esiin, kun sain lainaselloni kotiin.
Tämän eläväisen soittimen kanssa virittäminen on erittäin tärkeää joka kerta, ennen kuin aloittaa soittamisen. Viritys on myöskin alussa sen vuoksi tärkeää tehdä huolella, että korva oppisi tunnistamaan oikeat sävelet ja säveltasot. Myöhemmin, kun korva on tottunut oikeaan vireeseen, et voi enää soittaa epävireisellä soittimella -eli siis silloinkin haluat virittää soittimen joka kerta vireeseen.
Lähestyvä talvi huolettaa hieman. Saksassa ilma on kosteampaa kuin Suomessa -entäs jos uusi selloni ei kestäkään pakkasia ja halkeaa? Tämä on käsittääkseni vielä suurempi ongelma ns kiinalaisilla selloilla, joissa puumateriaali on aasiasta. Tämä seikka on varmasti myös eräs syy, miksi vanhat soittimet ovat pitäneet arvonsa. Ja eteenkin hyvin säilyneet soittimet; ne ovat osoittaneet kestävänsä. Puussa saattaa olla sisäisiä jännitteitä, se saattaa vääntyä kosteassa... mitään näistä ei voi ennustaa, ennen kuin soitin on ollut käytössä. Siis onnenkauppaa osittain... nähtäväksi jää, millaisella soittimella tulen syksyllä soittamaan. Jännittävää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti