Ihailen solisteja, jotka soittavat suurten yleisöjen edessä teoksia virheettömästi ja saavat kaiken näyttämään niin "helpolta", musiikki virtaa soittimesta ulos luonnollisesti. Kaikki, ketkä ovat esiintyneet, tietävät kuitenkin todellisuuden kaiken tämän takana. Kädet hikoavat, sydän hakkaa... Miten hillitä ns ramppikuumetta?
Kuten aiemmin mainitsin, laulan kuorossa. Päätin ottaa harjoituksiin sellon mukaan ja soitin Bachin Minuet no 2 ennen kuoroharjoituksia. Olen myös soittanut työpaikallani pienelle määrälle ihmisiä sekä sukulaisille ja ystäville. Tiedän, että soittoni ei kuulosta vielä tässä vaiheessa ammattilaisen soitolta, mutta haluan esiintymiskokemusta. Kaikki tämä auttaa minua hillitsemään hermojani ja rentoutumaan myös esiintymisen aikana. Se auttaa myös kuoroesiintymisiä, jolloin pystyn laulamaan lavalla vapautuneemmin.
Esiintyessä en ehdi miettiä triolin pituutta tai jousituksia, siksi sävellyksiä tulee harjoitella niin paljon, että H-hetkellä kaikki menee ns selkäytimestä. Useat sellistit sanovatkin, etteivät muista itse esityksestä mitään. Kaikki vain tapahtuu itsestään.
Ja jälkikäteen kädet vielä tärisevät adrenaliinista. Ainakin minulla :)
Aluksi ajattelin, etten aio esiintyä selloni kanssa, vaan ainoastaan soitella omaksi ilokseni. Mutta haluan myös jakaa ihmisille sitä iloa, mitä sello tuo. Soittimen herkkyys ja kauneus, toivoisin voivani jonain päivänä tuoda sen elämyksen myös kuulijalle. Ilokseni voisin harjoitella erään ystäväni kanssa duettoja pianon kanssa. Ehkäpä siitäkin syntyisi jatkossa jotain kaunista esitettävää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti