Musiikkitalon sellokonsertto ylitti odotukset, se oli kerrassaan mahtava. Kyseinen konsertto on nähtävissä myös Yle areenassa, kannattaa käydä katsomassa! Olin onnekas ja sain istua suoraan Steven Isserlisin edessä ja seurata läheltä hänen soittamistaan. Tällöin tilanteen "konserttimaisuus" hävisi ja sain keskittyä täysin hänen soittoonsa. Hänestä näkee sen, että hän soittaa musiikkia koko sydämestään ja kokee musiikin vahvasti.
Välillä minua huvitti ajatukset omista harjoitteluistani, jossa hienosäädän jousen asentoa ja kallistuskulmaa... konsertissa Steven käytti jousta vapautuneesti ja Waltonin sellokonserttoon sopivasti eläytyen. Siinä ei paljon kallistuskulmia mietitty. Mutta toisaalta, kun osaat jonkin asian tarpeeksi hyvin, se näyttääkin helpolta ja huolettomalta (vaikka kaikki on harkittua ja pitkän opettelun tulosta). Steven kirjoittikin juuri ottaneensa työnalle jälleen pitkän tauon jälkeen Bachin sellosarjan. Siitä hän mainitsi myös sen, että kuulijalle/katsojalle ei koskaan pitäisi välittyä teoksen vaativuus. Soittajan pitäisi koko olemuksellaan tuoda kuulijalle esille vain teoksen kauneus, jolloin kaikki vain soljuu. Tämä oli kyllä läsnä myös Musiikkitalon konsertissa; teos oli erittäin vaativa, mutta Steven sai katsojan keskittymään vain olennaiseen; mahtavaan musiikkielämykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti