Noin 12-vuotiaana haaveilin soittavani selloa. Luulin silloin olevani liian vanha sello-opintoihin (!) ja nyt reilu 20 vuotta myöhemmin uskalsin vihdoin toteuttaa unelmani.
En ole koskaan käynyt soittotunneilla, alakouluikäisenä itsekseni opettelin nuotteja ja soittelin sähköpianoani. Kuorossa olen laulanut 20 vuotta, tosin laulamiseenkin tuli monen vuoden tauko ammattiopintojen ajaksi. Voisin siis sanoa, että lähdin sellotunneille täysin noviisina.
Aloin puhua sellon soitosta ensin lähipiirille, vähän kuin tunnustellen, kuinka he suhtautuisivat ajatukseen... sitten tuttaville. Toiset ihastelivat ajatusta, osa muistutti minua siitä, että tuo soitin on niitä haasteellisempia soittimia hallita. Mieheni sanoi minulle, että jos todella haaveilen sellon soittamisesta, hän tukee minua siinä.
Tein päätöksen; jos löydän opettajan läheltä, aloitan opinnot. Muuten en ala raahata valtavaa soitinta ympäriinsä. Sain tuttavan kautta puhelinnumeron sello-opettajalle ja tartuin härkää sarvista.
Seurasi piinaavat sekunnit, kun puhelimen hälytysääni soi... Mietin jo siinä odotellessani, että jos hän kieltäytyy ottamasta minut oppilaakseen, annan haaveeni olla.
Mutta tämä pelko oli turha. Sain aloittaa sello-opinnot jo heti seuraavalla viikolla. Se oli mahtava tunne!
Tässä blogissa haluan jakaa ajatuksiani ja edistymistäni sellon soitossa. Toivon, että tämä blogi voisi toimia rohkaisuna kaikille niille aikuisille, jotka myös haaveilevat sellon soitosta. Uskalla toteuttaa unelmasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti