Staccato!

 Staccato...suomeksi terävästi. Jostain syystä olen aina kokenut staccaton hankalana soittaa. Jousi pysähtyy epämääräisesti, kahden staccaton väli kuulostaa enemmän kahdelta legatolta :)
Tänään kävimmekin tunnilla läpi tekniikkaa, jolla staccaton saa hallituksi ja oikean kuuloiseksi.
Tärkeintä on, että jousen liike lähtee lapaluun alaosasta asti, jolloin jousen liike tuntuu selässä asti. Jousi kulkee kielen "sisällä" koko ajan, toisin sanoen pureutuu kieleen. Liike kädellä on lähes aaltomainen. Staccaton pysähdykset viimeistelee jousikäden sormet, jotka ohjaavat jousta nykäyksittäin (ei koko ajan jousta puristaen).
Minulta puuttuivat jousikäden sormien ohjaus, jolloin pysähdykset jäivät epämääräisiksi. Myös liikkeen lähteminen lapaluusta asti oli aluksi hankalaa, jolloin jousen kosketus kieleen jäi usein liian kevyeksi.
Jousi kulkee kielellä kuin meressä; on merkitystä kulkeeko se "aallon harjalla kevyesti" vaiko painuu "aallon pohjalle". Nämä mielikuvat ovat auttaneet minua paljon soittamisessa.

Ja vibrato...sitä on paljon Chanson Tristessä. Koin ongelmalliseksi jatkaa vibratoa tiettyjen nuottien kohdalla, eteenkin jos seuraavaksi oli tulossa aseman vaihdos. Tämäkin ongelma sai korjausta tänään.
Esimerkiksi heti sävellyksen alussa A-kielellä soitetaan (5 x)D, josta tehdään pitkä venytys b:lle... viimeisellä D:llä en saanut kunnollista vibratoa. Tämä johtui siitä, että lähdin jo ennakoimaan tulevaa venytystä, jolloin vibrato oli mahdotonta soittaa. Sävellyksen tulkintaa ajatellen taas juuri tuon viimeisen D.n olisi oltava "intensiivinen", joten vibrato on tärkeä. Myös muutamassa muussa aseman vaihdoksessa ennakoin vaihdosta jo liian aikaisin, jolloin käden asennon vuoksi en voinut soittaa vibratoa. Siispä taas uutta muistettavaa; soita sävel rauhassa loppuun vibratolla, jonka jälkeen vasta venytykset ja asemavaihdokset.

Tätä käytän usein harjoitellessani Chanson Tristeä. Alussa sävellys soitetaan läpi pianon kanssa ja lopuksi sävellys käydään vielä läpi kolmessa osiossa. Sävellyksen II-osio on kuuluu olla temmoltaan hieman nopeampi kuin I- tai III-osio.

Arjen kiireet ovat vieneet suurimman osan ajastani ja onkin korkea aika päivittää blogia!

Soittoharrastus on jatkunut ja tunneilla käyn edelleen viikoittain. Kiireisistä viikoista johtuen en ehdi harjoittelemaan päivittäin, mutta harjoittelusta on tullut ehkä hieman tehokkaampaa.
Jokainen harjoituskerta pitää sisällään jousiharjoituksia ja asemavaihdosharjoitteluja sekä tietysti kappaleiden harjoittelua.
Jousiharjoituksista haastavin on edelleen jousen kulku A-kielellä. Jos keskittyminen herpaantuu, jousi saattaa seilata ylös-alassuunnassa ja jousen kärki osoittaa liikaa alaspäin. Tämä vaikuttaa heti sellon sointiin ja A-kielelle saattaa tulla erilaisia säröääniä.
Opettajani vertasikin A-kielellä soittamista skeittiramppiin. Jousi lähtee nousemaan kohti ramppia, hankalin asento tulee kädelle lähellä rampin huippua, josta taas lasketaan alaspäin. Tämä ajatus auttaa kättä liikkumaan oikeassa linjassa, jolloin myös olkavarsi tulee liikkeeseen mukaan oikealla tavalla.
Samalla olen oppinut hyödyntämään koko jousen pituutta soittaessani, kun jousiharjoituksissa tarkoituksella viedään jousta "ääriasentoihin".

Harjoittelukappaleissa liikutaan yhä enemmän 5. ja 6. asemassa, jolloin tulee enemmän kiinnitettyä huomiota myös jousen asentoon tallaan nähden. Mitä ylemmäs kielellä liikutaan (lähemmäs tallaa), kieli vastaavasti "lyhenee". Jos haluaa kirkkaan soinnin korkeimmilla sävelillä, tulee vastaavasti jousella soittaa lähempänä tallaa.
Loogisesti ajateltuna näinhän se menee...mutta todellisuus soittaessa on kaikkea muuta. Siinä on niin monta tapahtumaa samanaikaisesti, että jos asiaa ei aktiivisesti mieti, saattaa jousen asento unohtua kokonaan. Ja eihän sitä aina muistakaan! Näitä ahaa-elämyksiä tulee jokaisella tunnilla, kun opettaja kiinnittää huomiota johonkin tiettyyn asiaan tai kertoo, miltä jonkun asian pitää tuntua soittaessa. Kaikkea ei tietysti omaksu hetkessä, mutta ne jäävät mieleen ja ohjaavat omaa soittamista oikeaan suuntaan.
Alussa taisi kaikki keskittyminen liittyä vasempaan käteen, jolloin jousikäden harjoittelu jäi vähemmälle. Mutta jos vasen käsi on sellistin ajatukset, on oikea käsi sellistin ääni...

Feuillardin vihkosta olemme käyneet nyt läpi 2. ja 3. asemaa. Suosittelen harjoitusta 28 s.37, jossa harjoitellaan jousen käyttöä. Tuosta harjoituksesta teen joka harjoituskerta ainakin muutaman jousiharjoituksen.

Tällä hetkellä olen soittanut Tchaikovskin Chanson Tristeä Op.40 No. 2. Ensimmäinen kappaleeni tenoriavaimessa. Musiikinteoriataustani on todella surkea, joten aluksi ajattelin kauhulla, miten koskaan pystyn lukemaan tenoriavainta. Sitten päätin, että kyllä minä tämän opin.
Osalla toimii ajatus, että kirjoitettu nuotti soitetaan seuraavalta kieleltä samasta kohtaa, mutta minulle se ei toiminut. Sen sijaan käytin alussa aikaa siihen, että todella mietin minkä sävelen soitan. Usein sellolla soittaessa syyllistyy ajattelemaan nuotteja vain "sormina" eikä oikeasti mieti, että nyt soitan fis ja nyt G jne.  Feuillardin vihkossa on hyvä tenoriavainharjoitus 32 s. 41, jossa silmä tottuu lukemaan uutta avainta. Pienen harjoittelun jälkeen sitä lukee samalla tavalla kuin G-avainta. Huojentavaa :)
Youtubea olen käyttänyt harjoittelussa. Useaan kappaleeseen löytyy pianosäestys tai sitten soitan toisen sellistin kanssa yhtä aikaa. Se auttaa ylläpitämään oikeaa rytmiä ja soiton puhtautta. Myös Feuillardin harjoituskappaleisiin löytyy hyviä säestyksiä. Alussa en pystynyt hyödyntämään näitä videoita juuri laisinkaan, sillä en soittanut tarpeeksi nopeasti. Sormet sekosivat jo ensi tahdeissa... Tässäkin suhteessa huomaa, että on sitä jotain kehitystä tapahtunut näiden neljän vuoden aikana :)

(Bach on myös edelleen työnalla, nyt harjoittelen sellosarjan No. 1 Menuetia. Prelude on ollut nyt pitempään tauolla, ehkäpä palaan sen ääreen uudelleen tänä vuonna.)

Sibeliusta ja huiluääniä

Selloharrastus alkaa jo näkyä vasemman käden sormissa; samalla huomaan, että varsinkin etusormen asento kieltä vasten on liian vino...kovettuma ei ole keskellä vaan sormen kärjen sivussa. Harrastus on jatkunut tiiviinä, vaikka blogia en ole ehtinyt päivittämään pitkään aikaan. 

Bach tietysti on seurannut koko ajan harjoittelussa mukana ja kerta kerralta edistystä tulee. Syksyn teemana osittain oman kuoroharrastuksen tiimoilta on tullut Sibelius. Sibeliuksen veli oli sellisti, joten sellolle löytyy paljon sävellyksiä. Suurinosa niistä on tässä vaiheessa minulle liian vaikeita, mutta onneksi löysin kirjastosta nuottivihkon, jossa on Sibeliuksen 1800-luvun puolella säveltämät kolme pientä sävellystä sellolle. Näistä valitsimme Andantino in C major. Tarkoituksena olisi, että esittäisin sävellyksen lokakuun lopulla yhdessä kuoron esitysten kanssa... saapi nähdä kuinka sen opin (ja enemmänkin pystynkö sitä yleisölle soittamaan jännityksen vuoksi). Sellon soitossa kuulee heti, jos soittoa jännittää... Sinänsä harmittaa, sillä haluaisin soittaa selloa yleisölle yhtä rennosti kuin kotona harjoitellessani. 

Andantino in C sisältää useita asemavaihdoksia (myös 5. asemaan) ja rikkoo sopivasti käden perusasentoa soittaessa, mitä pidän tässä vaiheessa tärkeänä oppia. Lihasmuisti alkaa olla jo sen verran kehittynyt, että 4. asemasta A-kieleltä on suhteellisen helppo hypätä 1. asemaan D-kielelle tms. Uutena asiana tässä teoksessa on tullut D-kielellä 5. asemassa käydessä huiluääni.

Aluksi oli äärimmäisen hankalaa olla painamatta kieltä laisinkaan; huiluääni muodostuu hennosta kosketuksesta ja jää kirkkaana soimaan hetkeksi, joten sormea ei tarvitse pitää kielellä koko aikaa. Jatkuvalla toistolla sormi on oppinut löytämään huiluäänen jo melko hyvin ja siitä palaamaan alaspäin 4.asemaan. Tosin Bachin I preludessakin käydään huiluäänessä kerran; mutta vain kerran... joten sen harjoittelu on jäänyt vähäiseksi tähän asti. 

Ulos harjoittelemaan!

Kesä tulee ja se tietää parempaa akustiikkaa! Sillä iltojen hiljalleen lämmetessä pääsee taas autotalliin harjoittelemaan.
Viime viikkoina olen harjoitteluissa keskittynyt siirtymisiin 1. asemasta 4. asemaan. Tässä apuna ovat olleet Feuillard (s. 28-30) ja tietysti Bach. 4. asemassa sormet ovat huomattavasti lähempänä toisiaan ja etusormen suhde peukaloon erilainen. Varsinkin etusormen asento tuotti alussa hankaluutta, mutta sitkeän harjoittelun ansiosta D-kielelläkin A alkaa löytyä jo melko helposti.
Sinänsä 4-asema on helppo löytää; liu'utat peukalon alas asti, kunnes se stoppaa. Enemmän päänvaivaa varmasti alussa tuottaakin paluu takaisin 1-asemaan. Tässäkään ei ole oikotietä onneen, jatkuvaa toistoa!
Lisähaastetta ovat tuoneet 4-aseman harjoittelut G- ja C-kielillä. Perusideahan on sama... mutta kun olen soittanut melkein koko ajan A- ja D-kielillä, huomaan, että vasemman käden kyynärpää on ollut aivan liian alhaalla. Nyt siirryttäessä 4-asemaan esim C-kielellä, pitää vasemman käden kyynärpää olla ilmassa (kuitenkin rennosti), jotta käsi taipuu tarpeeksi. Jos jätän kyynärpään liian alas, tulen huonossa kulmassa kielelle (sormet eivät osu kielelle kohtisuoraan, vaan hieman vinossa) ja tämä aiheuttaa sointiin tunkkaisuutta. Sormen pitäisi tulla kielelle enemmän kärjellään, ei niinkään "pehmeällä" osalla ja toimia napakasti ("kuin vasara").
           Sormen asento ja napakkuus tulee soinnissa esiin erityisesti siirryttäessä A-kielellä alaspäin. Mitä korkeampi ääni, sen herkempi se on epäpuhtaudelle. Aluksi korkeammat äänet (4-asemassa) kuulostivat A-kielellä kaikkea muuta kuin kauniilta... kunnes kiinnitin huomiota sormen asentoon ja "vasaramaiseen" napakkuutteen.

Erittäin hyvinä olen kokenut harjoitukset, joissa siirrytään 4-asemassa A-kieleltä aina C-kielelle asti, jotta sorminäppäryys kehittyy myös sivusuunnassa (eikä pelkästään ylhäältä alas ja takaisin). Tässä sivuttaissuunnan näppäryydessä Bachin prelude on kyllä mainio harjoitus... Siitä löytää koko ajan uusia puolia ja taitojen kasvaessa yhtäkkiä tulee soittaessa ahaa-elämyksiä. Ja vihdoin, VIHDOIN Preluden ensimmäisen sivun lopputahdit alkavat sujua jo sulavasti. Kuinka niin yksinkertaiset siirtymiset C-kieleltä D-kielelle voivatkin olla niin haastavia... :D Ilo sinänsä, että huomaa ne pienet kehityksen askeleet.

Matka selloni syntyseudulle...

Kevät on kiireistä aikaa, viime bloggauksesta onkin jo kulunut tovi! Sellon soitto on jatkunut tosin taustalla koko ajan. Bachin I preludesta olemme nyt käyneet kaikki kohdat läpi yhdessä soittaen ja yksityiskohtia hioen. Tuntuu mahtavalta, että pystyn nyt soittamaan tuon sävellyksen, jota viime syksynä aloimme harjoitella! Kestää tosin vuosia, ennen kuin tuosta on esitettäväksi...

Feuillardin vihkoa olemme käyttäneet tunneilla paljon, siinä kun on loistavia harjoituksia ja sävellyksiä. Viimeisimpänä tunnilla olemme soittaneet s 22 Melancholy by Chopin sekä s 31 Larghetto by Händel. Tuosta Händelin sävellyksestä tein kotona oman version; näppäilen soittaessani lisäksi vapaita kieliä (vasemmalla kädellä). Tämä kahdesta eri syystä; se mielestäni sopii tuohon suht hidastempoiseen kappaleeseen sekä samalla saan tarkistettua, että sävelten puhtaus säilyy (varsinkin 4. asemaan siirryttäessä). Soitan siis jousella esim tahdissa 2 G:n normaaliin tapaan, mutta samalla soitan pizzicatona vapaata G-kieltä. Tällöin kuulen, että olen vireessä, toimii harjoitellessa hyvin. Sekä lisää myös samalla sorminäppäryyttä!

Ja oli mahtavaa päästä käymään selloni synnyinseuduilla eli Baijerissa, Saksassa huhtikuun lopulla!

Matkasin Müncheniin ja tietysti halusin nähdä, mistä selloni on tullut. Peter Benedekin paikka sijaitsee aivan Münchenin vanhan kaupungin keskellä, upean vanhan kirkon vieressä.
Hänen valmistamaa selloa voin kyllä suositella, aivan mahtava instrumentti. Aiemmin mainitsin ongelmasta, joka esiintyi varsinkin G-kieltä soittaessa; kun soitin 4-asemassa G-kieltä, soitin helposti samalla C-kieltä. Tuntui, että kieli painuu liiaksi otinlautaa vasten. Noh, tämänkin ongelma on hävinnyt. Kyse oli huonosta jousen käytöstäni, jossa on koko ajan parannettavaa, mutta tuokin ongelma oli käyttäjästä johtuva... ei itse instrumentista :)

Musiikkianalyysiä

Tänään puhuimme tunnilla paljon musiikin monimuotoisuudesta. Kahden nuotin välissä on laaja skaala säveliä; näitä "ääniä" ei pystytä soittamaan pianolla, mutta sello antaa siihen mahdollisuuden. Tästä johtuen mm F-duuriasteikko ei pianolla soinnu niin kauniisti kuin esimerkiksi sellolla. Jokaisessa sävelasteikossa tarvitaan tietyille nuoteille pientä yli- tai alivireisyyttä, jotta kokonaisuus soisi hyvin yhteen. Ja harjoitellessa kyllä huomaa, että kaikkia niitä "väliääniä" tulee silloin tällöin soittettua sellolla...
Harjoittelimme tänään Feuillardin vihkosta Chopanin sävellystä s.22, joka on ensimmäinen mollisävellys, jota olen soittanut (g-molli). Sinänsä selkeä sävellys, teknisesti haastavinta ovat venytykset ja niistä hyppäykset seuraavaan nuottiin; kuten A-kielellä h:sta D-kielen G:hen. Välimatka sormille on raastavan pitkä, joten kaikista paras on tehdä pieni siirtymä koko kädellä alaspäin. Toinen kompastuskivi on hyppäys D-kielellä es  -> fis -> G. Jotta siirtymä on mahdollinen, pitää tässäkin "hypätä" alaspäin ja varmistua, että fis on kirkas, sillä se johtaa sävellyksen kannalta tärkeään G:hen.
Kuten aiemmin kerroin, on tietämykseni musiikin teoriaan ollut alussa melko suppea. Mitä enemmän soittaa, sen enemmän musiikkiin pääsee syvemmälle. Musiikkianalyysi on todella kiinnostavaa; pitäisi hankkia joku kirja vasta-alkajalle. On välillä hyvä pohtia, mitä säveltäjä on missäkin kohtaa halunnut kertoa. Millä tavoin sävellys luo mielikuvia; mikä luo iloa, toivetta tai ahdistusta... Kiehtovaa!

Titaani

Vinkkinä kaikille sellomusiikista kiinnostuneille, huomenna Musiikkitalossa konsertoi Andreas Brantelid Schumannin sellokonserton a-molli sekä Mahlerin sinfonian nro1. Kapellimestarina toimii Matthias Pintscher. Brantelid on voittanut Paulon sellokilpailun ja mitä olen hänestä lukenut, erittäin lahjakas nuori sellisti on kyseessä.
Konsertitkin ovat aina "oppitunteja" sellon soittoon. On kiehtovaa nähdä, kuinka toinen sellisti soittaa ja joskus omien tekniikkaharjoitteluiden välissä on mahtavaa kuulla, kuinka tuo soitin voi oikeastaan soida! Sellona hänellä on Stradivarius vuodelta 1707.