Tänään puhuimme tunnilla paljon musiikin monimuotoisuudesta. Kahden nuotin välissä on laaja skaala säveliä; näitä "ääniä" ei pystytä soittamaan pianolla, mutta sello antaa siihen mahdollisuuden. Tästä johtuen mm F-duuriasteikko ei pianolla soinnu niin kauniisti kuin esimerkiksi sellolla. Jokaisessa sävelasteikossa tarvitaan tietyille nuoteille pientä yli- tai alivireisyyttä, jotta kokonaisuus soisi hyvin yhteen. Ja harjoitellessa kyllä huomaa, että kaikkia niitä "väliääniä" tulee silloin tällöin soittettua sellolla...
Harjoittelimme tänään Feuillardin vihkosta Chopanin sävellystä s.22, joka on ensimmäinen mollisävellys, jota olen soittanut (g-molli). Sinänsä selkeä sävellys, teknisesti haastavinta ovat venytykset ja niistä hyppäykset seuraavaan nuottiin; kuten A-kielellä h:sta D-kielen G:hen. Välimatka sormille on raastavan pitkä, joten kaikista paras on tehdä pieni siirtymä koko kädellä alaspäin. Toinen kompastuskivi on hyppäys D-kielellä es -> fis -> G. Jotta siirtymä on mahdollinen, pitää tässäkin "hypätä" alaspäin ja varmistua, että fis on kirkas, sillä se johtaa sävellyksen kannalta tärkeään G:hen.
Kuten aiemmin kerroin, on tietämykseni musiikin teoriaan ollut alussa melko suppea. Mitä enemmän soittaa, sen enemmän musiikkiin pääsee syvemmälle. Musiikkianalyysi on todella kiinnostavaa; pitäisi hankkia joku kirja vasta-alkajalle. On välillä hyvä pohtia, mitä säveltäjä on missäkin kohtaa halunnut kertoa. Millä tavoin sävellys luo mielikuvia; mikä luo iloa, toivetta tai ahdistusta... Kiehtovaa!
